Tuli mieleen tuossa Bonnie “Prince” Billyn LP-levynkantta hivellessäni musiikin kuuntelun ohessa (jotkut muistavat vielä ajan, jolloin musiikki myytiin säästöpakkaamattomassa muodossa vinyylilevyillä ja moisia kuunnellessa oli mukava katsella ja käännellä avattavilla kansilla varustettua tallenteen pakkausta ja lueskella laulujen sanoja ja silmäillä muita mielenkiintoisia tietoja sohvalla mukavasti retkottaen), että enpä olisi ilman laitonta internetlatailua edes moisesta koskaan kuullutkaan. Alle kuukaudessa olen toki ostanut herran tuotannosta 7 LP-levyä, kun se on niin siinä!
Parasta Bonnie “Prince” Billyn levyissä on se, että niissä ei ole viivakoodia, tuota nykyään jokaista levyalbumia rumentavaa syöpää.
Palace Records on jostain syvemmältä se. Levykansien virheetön kauneus ei häiriinny EAN-koodeista ja muista piiperryksistä. Tuskin edes pitävät kirjaa siitä mitä myyvät ja kuinka paljon.
Vittu mitä analogiaa.