April 30, 2006
No joo. Ruotsalaiset ovat aika vekkuli kansa. Kuningas? -Camoon, sanoisi tähän New Yorkkilainen, vaikka maassansa ei ole edes virallista kieltä. Kuninkaita on vain Afrikassa ja Bantumaassa.
Ja saduissa.
Ruotsi voisi päivittää itsensä tähän päivään ja valita itsellensä Presidentin.

Levotonta se.
EU määrää vuoteen 2007 mennessä täysavuttomuuden pakolliseksi yksityisissä tiloissa.
Avuttomien paluumuutto tukkii raja-asemia, ryntäykset ovat todennäköisiä.
Ylipainoisten lahtaus alkaa myöhemmin samana vuonna.
Onneksi kansalaisilla on Viisaita Johtajia, jotka tietävät mikä on hyväksi kaikille.

Levon nimissä.
Esko Seppänen selitää uudessa Maaseudun Tulevaisuudessa, että “EU ei ole demokraattinen”,
Esko Seppäsen Neuvostoliitossa ei moisia ongelmia ollut.
Esko Seppänen toki ennustaa, että EU hajoaa kuten Neuvostoliitto aikoinaan.
Esko Seppäsen perse sojoitti konttausasennossa Länteen sinä päivänä, kun Neuvostoliitto hajosi.
Esko Seppäsen on hyvä Brysselistä käsin kääntyillä kuin tuuliviiri konsanaan suuntaan jos toiseen.
Muutenkin Esko Seppäsen suhteellisuudentaju on ennallaan.

Paavoväyryset kiittävät.
Lintuinfulenssat eivät sittenkään tule Suomeen.
Kuulivat, että täällä ei kohdella ketään hyvin ja päättivät paeta pää kolmantena siipenä muualle munimaan.

Sääli se.
April 29, 2006
Ei ole Keith Richards (62) apina, ei.
Eikä mikään Jukkapalmu tai Kekkonen.
UKK oli sentään 65-vuotias, kun Palmuun kapusi.



Vittu miten näppärä käppänä.
Koska jääkiekko, tuo turhimmista turhin kesälaji saa aikaan Lämpimiä Tunteita ja Tajutonta Ymmärtämystä, täytyy aina muistaa,että “Reipas sisäänhengitys kompensoi puuskahduksia ja jopa huohotusta”, kuten entinenkin mummoni sanoi.

Aikamoista aaltoliikettä se.
April 28, 2006
Kohta taas tulee aika, kun kukaan ei tajua, että äijät, jotka luistelevat polvihousuissa kumilätkän perässä -peli ei kiinnosta kaikkia. Vitun ikenet, töissä saa taas kuulla kommentteja että: “Eikö Suomella ollutkin hyvä peli?” ja “Kyllä Suomi on sitten hyvä!”.
Mitä vitunikenettä?? Mikä Suomi? Kenen Suomi?
Eikö nyt kansallistunteen nostaukseen löydy enää muuta keinoa, kuin pullistelu jonkun idioottimaisen urheilulajin tiimoilta.
Ketä vitun puupäätä kiinnostaa mieslauma, joka viilettää verenmaku suussa kumilätkän perässä pitkin jäätä humalikkojen huudellessa neuvojaan.
Ja ketä nyt kiinnostaa urheilulaji, josta ei 90 prosenttia kenestäkään ole koskaan edes kuullut.
Ja kuka on Kene.

Ei jumalauta ja vitun posket!
Periaate on kuin omena joka tippuu päähän kuin Newtonin laki.

Vittu mikä selitys.
Palaute on kuin omena, joka tippuu joka päivä Newtonin päähän.

Mitäs istuu blogin alla…
Loivaa jyrkempi alamäki on rankka tie kavuta takaisin.

Lenseää se.
Maailman parhaan Neil Youngin äkämystynyt näkemys nykymenosta löytyy uudelta levyltään..
Helppo se on Canadalaisen vittuilla naapurilleen.


Olemme äimän käet taskusa ja heitämmä häränpyllyä.
Sillälailla.
Ukko alkoi hyppimään silmille, joten poistin tuon vitun pop-up -linkin.
Vittu, hakekaa itte musiikkinne.
April 21, 2006
Kristuksen vittu. Uutiset peloittelevat, että on vain 500 päivää, kunnes DIGI tulee ja tappaa.
Tänä tasanomaisena hetkenä valitaan Tarjalle vaatteita(tv1),ajetaan lumihangessa(tv2),ajetaan formulaa helteessä(tv3),tehdään taikatemppu(tv4) ja ainoa ohjelma on The Simpsons(subTv) uusinta.
Luojan kiitos ja hevosen vittu.
Ja Terveysterroristit ihmettelee, miksi Suomessa Juodaan Niin Paljon Viinaa.
Katsokoon televisioon, vitun moralistit. Ei tätä selvinpäin kestä.

Vittu mikä humalainen.
Ystäväni luuli, nuori kun oli, että Gentle Giant oli Massiivinen Rynnäkkö, jossa oli tuhat soittajaa. Niin minäkin luulin, kunnes näin Gentle Giantin livenä. No höpö höpö…kukaan ei ole nähnyt Gentle Giantia, saati kuullut.
Silti kaikki puhuvat siitä.

Vaimot, älkää koskaan viekö miehiänne katsomaan Gentle Giantia.
Se voi olla mukavaa.
Lujuuden ja kestävyyden välinen rakkaus huolestuttaa minua aina, kun olen katon alla.

Muutenkin olen hullunhauska, edelleen.
Muuten katoaisin.
Mietin tässä, milloin naiset saivat lain mukaan tehdä vuorotyötä, eli milloin työyhteisöstä tuli perseennuolemisen lisäksi kyyläämisen ja selkäänpuukottamisen puutarha, mutta maailman tasaisin ja tyylikkäin blogi löytyy Suomesta.
Mikä ajatuksen lento ja silleen.
Tai aika paskan jauhaminen ja hippimeininki, ei se ajatuksen lempeys, mutta se lento ja sen lennon lyhyys.

10 Zappaa ja yksi Fränk.
Joskus olisi mukava vain pysähtyä viikoksi.

Tai vaikka vain vähäksi aikaa.
Vittu mikä hoppu.
Raamatunkääntämisen ja evankeliumien vääntämisen lopputulos ei voisi olla kiinnostavampaa.
Oli totuus sitten Juudas, joka oli Jeesuksen paras kaveri ja salaliittolainen, jolloin koko kristinusko perustuisi valheeseen ja kusetukseen, tai sitten pölypesävasemmistolaisten, entisen SKDL:n suurien dogmaatikkojen ja tunkkaisuuksien puolestapuhujien sumutorvien äiti, jolloin kaikki perustuisi erehdyksen ja typeryyden salaliittoon.
Kaikille erehdyksille on terminologiansa.
Selittäjät ovat säälittäviä.

Sitoutuminen on kaiken a ja ö.
Tämän edessä on sananvajaa ja nöyrä…

Mielen liikkeet ovat tuoretavaraa.