Lisääntynyt vapaa-aika ja saamattomuus aiheuttavat omituista soutamista ja huopaamista.
Joskus tuntuu, että ihmisiltä on mennyt se viimeinenkin järjen siemen joka erottaa marjat poimijoista.

Vittu mitä porukkaa.
Lisääntynyt vapaa-aika ja saamattomuus aiheuttavat omituista soutamista ja huopaamista.
Joskus tuntuu, että ihmisiltä on mennyt se viimeinenkin järjen siemen joka erottaa marjat poimijoista.

Vittu mitä porukkaa.
Ei jumalauta! Tämän sivun ulosanti on aika…eh omaperäistä. Läpiä päähän, sanoisin.
Luotettavuus syntyy luottamuksesta.

Voi yhden kerran!
Nyt ihmiset haluavat tulla haudatuksi kännykkänsä kanssa.
Ei hullumpaa.
Minä haluan hautaan mukaan hammasharjan ja saippuan. Matkasta voi tulla pitkä ja helvetissä hikiset oltavat.

Vittu mikä haudanvakavuus.
Päihdehuolto on nykyään retuperällä. Juomisesta on tehty moraalinen ongelma.
Toista se oli 60-luvun lopulla Kuusamon syrjäkylillä. Jos jano yllätti, niin apukin oli lähellä. Tuttu taksikuski toi kirkolta pullon jos toisenkin siellä käydessään. Naapurin Jankki-Matti keitti omat liemet ja tarjosi kyllä vastikkeellisesti päihdettä sitä kaipaavalle.
Ennen kylillä pidettiin toisesta huolta, eikä kenenkään tarvinnut kuivin suin kotona mököttää.

Vittu mitä touhua.
Keväisin parittelunhaluiset pääministerit tarkkailevat herkeämättä ympäristöään.

Ei sitä muuten pääministeriksi pääsisikään.
Lukuhäiriöinen mäkihyppääjä laski alastulonsa seuraukset päin vittua.

Sillälailla.
Rakkaudesta Isänmaahani annan rahani maata Kotimaisen Pankin holveissa.

Vittujen kevät mitä itsekkyyttä.
Muistot ovat miehekkäitä, kunhan säilyvät valokuvamaisina etsauksina. Aikoinaan pikkutytöt vaihtelivat muisteja.

Nykyään on vaikeampaa.
Ketjukolareiden suurin syy on autojen etu- ja takapäiden kohtaamisessa.

Näin on näppylät.
Clapton aikoinaan Derek And The Dominoesin Laylallallaan luki sellaiset madonluvut Petolliselle Naiselleen , että tuo Pettävä Patja vieläkin kierähtää unissaan ympäri kuullessaan reippaita rakkauslauluja.

Vitun oikein se.
Joskus kaikki menee perseelleen, jos on mennäkseen.

Vittu mitä tuhinaa ja säätämistä.
Surun ja Surinan väli on huojuvainen. Tangerine Dream Surisee, Usa on muuten vain Surullisen Kuuloisa.

Vittu mitä luuloa ja tajuntaa.
Kateelliset nousevat barrikaadeille aina kun joku menestyy.

Vittu mitä mussutusta.
Valkovenäjän Isä on Suuressa Laupeudessaan ottanut vastaan Kansan Syvien Rivien Rakkauden ja Kiintymyksen osoitukset ja suostunut taas jatkamaan maansa Rakastettuna Presidenttinä hamaan loppuun saakka.

Oikein kurkkua kuristaa tämä liikutuksen henkimaailma.
Vittu mitä lukihäiriötä.
Vasemmistoliitto on pysähteneisyyden ja 70-lukulaisuuden elävä muistomerkki.
Revisionistit sentään tunsivat yhteyttä natsisaksaan jo nimensä puolesta. Ja kyllä niitä sionisteja revittiinkin urakalla jo ennen DDR:n perustamista.

Vittu mitä apinointia.
Emättimen vastahakoisuus ottaa vastaan vieraita elimiä.

Vittu mikä mielikuvituksen lento.
Oululaiset asustivat Hailudon laitamilla satoja vuosia, ennen kuin oppivat kävelemään. Keräilevät Oululaiset asettuivat aloilleen huomattuaan humalapäissään polttamistaan pölkyistä tihkuvan tervan kiinnostavan vierailevia Kemiläisiä, jotka huomauttivat ohimennen tuntevansa Ruotsalaisia ja jopa Englantilaisia Merenkävijöitä, jotka olivat kiinnostuneita tästä uudesta ja vallankumouksellisesta materiaalista. Siinä hetkessä Oululaiset muuttivat luolistaan ja opettelivat rakentamaan Taloja.
Onneksi Kemiläiset huomasivat, että Oululaiset kännissä polttamineen tervoineen ja huojuvine taloineen eivät olleet juurikaan ajan tasalla (mikä keksittiin muutama vuosi ajan jälkeen), toimivat ripeästi ja perustivat Tervolan, minne kaikki Terva vietiin. Jokainen kynnelle kykenevä Oululainen matkasi Tervan perässä Tervolaan.
Hailuodolla elämä hymyili taas, koska mölisevä ja äyskivä Oulu ei enään tyyninä kesäöinä häirinnyt Suomen Rauhallisinta Saarta.
Tästä on jo aikaa. Oululaiset valuivat takaisin luoliensa kätköihin huomattuaan, että Kemiläiset olivat suuressa kieroudessaan Kusettaneet heitä kertoessaan Tervolasta. Laiskat Oululaiset tyytyivät kohtaloonsa. Kemiläisille näet riitti vain vahingonilo, olihan Kemiläisillä jo yllin kyllin kaikkea mannaa, mitä Luoja suo. Edelleenkin Kemissä tunnetaan ystävällismielistä, mutta toki isovelimäistä huolenpitoa Oululaisia kohtaan.
Silmittömän haahuilun jälkeen Oululaiset siis palasivat Hailuodon laitamille.
Tervolaan jäi muutama Harhautunut Oululainen ja Pyhä Viha Kemin ja Tervolan välillä leimuaa edelleen.
Hailuodon kansa joutuu taas kuuntelemaan Oululaisten mekkalointia, mutta vielä tulee Voima, joka ajaa Oululaiset sisämaahan.
Silloin taas hiljentyvät Hailuodon rannat Oululaisten mölinöistä.
Näin olkoon.

Mielenkiintoista.
Yksinäisyydestään juopunut nainen päätti hukuttautua.
Putkimiesten liitto päätti liittää työsopimukseensa pykälän, joka kieltää päästään viemäriin takertuneen naisen tuuppimisen takaa päin.
Nämä tapahtumat eivät liity toisiinsa.

Vittu mikä salaliitto maton alla.